|
 
Huoltopalvelumme on KOISTINEN -kanteleesi
merkkihuolto.
Kehittämiemme työmenetelmien ja pienimpiin
yksityiskohtiin ulottuvan osaamisen ansiosta soittimesi
on huollon jälkeen uutta parempi.
Huolehdimme siitä, että kanteleesi pysyy parhaassa
terässä. Esimerkiksi kielten vaihtoon liittyy
lukemattomia pieniä erikoisosaamista ja
ammattityökaluja vaativia vaiheita, joiden ansiosta
sointi saadaan koko äänialalla tasaiseksi ja
virheettömäksi. Olemme kehittäneet tämän osaamisen
huippuunsa liki 50 vuoden kuluessa.
Kantele täytyy "soittaa sisään" kuten muutkin
soittimet. Mikäli soitat paljon, kanteleesi paras ikä voi
alkaa muutaman kuukauden iässä, mutta joskus
soitin avautuu vasta muutaman vuoden iässä.
Kanteleesi kehittyy koko ajan ja mitä
enemmän soitat, sitä paremmin se kehittyy.
Soittaminen myös kuluttaa kanteleesi kieliä ja sen
muita kuluvia osia. Kanteleesi tarvitseen myös
säätämistä aika ajoin.
Kielten hyvä vaihtoväli on 1-2 vuotta. Niiden sointi
alkaa hiljalleen tummua ja sammua ja vaikket sitä
välttämättä suoranaisesti huomaakaan, niin kanteleen
paras luonne alkaa hiipua. Hienokin soitin voi olla
täysin tukossa huoltovälin venyttyä liian pitkäksi.
Huoltoasioissa Sinua palvelee:
Sirpa Korhonen
info@koistinenkantele.fi
040-525 3042
Soita tai lähetä sähköpostia ja varaa aika kanteleesi
huoltoon.
|
|
   KÄYTETYT SOITTIMET
Täällä välitettävät kanteleet ovat tarkastettuja tai huollettuja takuutuotteita.
 KÄYTTÖOHJEET Tulostettavat käyttöohjeet ja perusteelliset neuvot eri tilanteisiin KOISTINEN kanteleesi kanssa
 TARVIKKEET JA OHEISTUOTTEET Kanteleidemme varaosia ja lisätarvikkeita sekä muita kanteletuotteita
PA- LAITTEET
Valikoituja äänenvahvistus-tuotteita kanteleillemme.
 HUOLTO Ammattilaisemme huoltavat KOISTINEN-kanteleesi nopeasti korkealla ammattitaidolla.
Ota yhteyttä ja sovi aika hyvissä ajoin.
|
|