|

Kanteleliitto palkitsi mittavasta kanteleenkehittämistyöstä
(16.11.2003)
Kanteleliitto myönsi Kultakantele tunnustukset Otto ja Hannu Koistiselle pian 50 vuotta jatkuneesta ja kanteleen kehitykseen ratkaisevasti vaikuttaneesta elämäntyöstä.
Otto Koistinen aloitti kanteleiden valmistamisen vuonna 1957 ja hänen työnsä tuloksena on syntynyt nykyisten korkeatasoisten ammattisoittimien äänen kvaliteetti. Vuonna 1925 syntynyt Otto Koistinen jatkaa edelleen kehitystyötään sekä suomalaisten, että mm Eestiläisen kanteleen parissa.
Hannu Koistinen, Koistinen Kantele Oy:n toimitusjohtaja puolestaan sai tunnustuksen Kanteleliiton toinminnanjohtaja Ismo Sopasen mukaan "merkittävimpänä konserttikanteleen kehittäjänä". Hannu Koistisen työ pohjaa isä Otto Koistisen osaamiseen, mutta ponnistaa myös aivan uusille ja ennennäkemittömille urille.
Takaisin...
|
|
|
|