Kantele rokkaa TV1-kanavalla parhaaseen katseluaikaan
(27.5.2005)


Tiedote 27.5.2005
Julkaisuvapaa

Anttu Koistinen rokkaa
sähkökanteleella uuden Suomi-
ilmiö-nimisen viihdeohjelman
ensimmäisen jakson
musiikkivieraana. Anttu on 12-
vuotias ja kotoisin Joensuusta.
Kanteleensoiton hän aloitti 6-
vuotiaana.  Suomi-ilmiö esitetään
lauantaina 4.6 TV1-kanavalla
parhaaseen katseluaikaan. Nuorta
soittajaa  pyysi ohjelmaan vieraaksi
tuotantoyhtiö Broadcasters.

Kanteleensoiton suosio on
valtavassa kasvussa lasten ja
nuorten keskuudessa. Voidaan
puhua jo kantelebuumista.
Keskeisesti suosion nousuun
vaikuttanut tekijä on kanteleen
modernisaatio. Herkulliset värit,
uuden muodon ja soundin saanut
perinnesoitin taipuu nyt myös jami-
ja rock-soittimeksi.  Myös Suomessa
vieraillut Metallica-yhtye sai viime
keväänä omat sähkökanteleet,
tietysti mustat.

Suomi-ilmiö on koko perheen
viihdeohjelma. Se käsittelee
huumorilla suomalaisuutta virallisen
Suomi-kuvan ulkopuolelta. House-
bändinä ohjelmassa toimii Jean S.  
Ohjelma esitetään TV1-kanavalla
kesälauantaisin klo 21.30. Tuotanto
YLE Viihde ja Broadcasters Oy.


Lisätietoja ja kuvia:
www.anttu.fi

Yhteyshenkilö Hannu Koistinen
puh. 050 36 77 500
hannu.koistinen@koistinenkantele.fi

Takaisin...
 
(1.12.2009.)
koistinenkantele.com sivustolta löydät kaikki tuotteemme.

(27.8.2008.)
koistinenkantele.com verkkokauppa avattu

(17.9.2007)
Lankapuhelinnumero poistuu käytöstä.

(15.8.2007.)
Anna-Karin Korhonen vastaanotti tänään Rääkkylän Osuuspankin omistaman 39-kielisen Electric 1 sähkökanteleen kahden vuoden lainaan.

(21.8.2006)
Jamkids musiikkiseikkailuklubi aloittaa Helsingissä ja Jyväskylässä syyskuun alussa

(17.5.2006.)
ANTUSTA PORI JAZZIEN "YOUNG STAR" 2006!

(7.2.2006.)
Lasten Hengellisiä Kantelelauluja julkaistiin 7.2. Seinäjoella valtakunnallisilla kanttoripäivillä

(27.1.2006.)
Let's Play Kantele -opettajankansio ensiesittelyssä EDUCA-messuilla

(20.1.2006)
Anttu esiintyy Ylen Hyvät Opettajat -konsertissa ja TV-taltioinnissa

(1.1.2006)
Anttu & Senni toimivat house bändinä 8.1. TV2:lla klo 18:20 esitettävässä Pieni Presidenttipeli -vaaliohjelmassa. Lue lisää >

(31.12.2005)
Koistinen Kantele Oy:n uudet puhelinnumerot

(24.10.2005)
Anttu ja Senni Ylen Hyvässä TV2:lla 28.10. Lue lisää >

(20.8.2005.)
Senni Eskelinen, Anttu Koistinen ja Hannu Koistinen esiintymis- ja kanteleleirimatkalla USA:ssa

(7.8.2005.)
Kantelemestari Otto Koistinen 80 vuotta.

(4.8.2005)
MUSIIKKILEIKKIKOULUN OPETTAJILLE informaatiota kanteletilauksista

(6.6.2005)
Sähkökantele-yhtye MEMNON kiinnostaa Japanissa

(29.5.2005)
KOISTINEN Jyväskylän valtakunnallisissa kanteleyhtyekilpailuissa 6. – 8.6.2005.

(27.5.2005)
Anttu TV1-kanavan Suomi-ilmiössä

(4.6.2004)
ANTTU – PIKKUJÄTTILÄINEN SÄHKÖKANTELE-CD JULKAISTIIN

(28.5.2004)
METALLICALLE PLATINALEVYMYYNNIN KUNNIAKSI KOISTINEN SÄHKÖKANTELEET

(26.2.2004)
Kanteletapahtuma Madridissa

(21.2.2004)
Koistinen Kantele Oy:n koulutustapahtuma Lahdessa 27-28.3.2004

(20.2.2004)
KOISTINEN TV2:n Kamera kiertää ja Kotimaan viikko ohjelmissa pe 27.2. klo 18:20 ja su 29.2. klo 12.15

(20.2.2004)
KOISTISEN www-sivut uudistuvat

(19.2.2004)
KOISTINEN - SOITIN SINULLE
Uusi tunnus käyttöön


(24.1.2004)
EDUCA-MESSUT MENESTYS

(13.12.2003)
KOISTINEN -SÄHKÖKANTELE TEQUILAJAZZZILLE

(2.12.2003)
Koistinen Kantele Oy:n ensimmäinen laaja näyttely Lahdessa Pro Puu -galleriassa 3.11. - 30.11.2003.

(16.11.2003)
Kultakantele palkinnot Otto ja Hannu Koistiselle

(30.10.2003)
INNOSUOMI PALKINTO KOISTINEN KANTELE OY:LLE